Taiteiden talo Espoonlahteen
6.3.2025
Taiteiden talon tarveselvitys julkaistiin 2024. Tervehdin ilolla viime syksynä julkaistua tarveselvitystä. Taiteiden talo on tila, jollaista Espoossa ei vielä ole, ja kuten tiedetään, "Mikkelin kokoiselta" Espoonlahden, tai Suur-Espoonlahden, alueelta puuttuu kokonaan kulttuuritila.
Selvityksessä esitelty Taiteiden talo eroaa toiminta-ajatukseltaan ja -tavoiltaan jo olemassa olevista espoolaisista kulttuuritiloista. Kyseessä on uudenlainen konsepti, ja talon käyttäjäryhmät edustavat monipuolisesti eri esittävän taiteen aloja, kuten musiikkia, teatteria, tanssia ja sirkusta.
Pidän sitä erittäin tärkeänä, että tarpeita on selvitty yhdessä kumppaniyhteisöjen kanssa. Näin tulee toimia jatkossakin. Käyttäjiä ja asukkaita sekä eri asiantuntijoita tulee kuulla myös, kun siirrytään tarveselvityksestä hankesuunnitelmaan, joka julkaistaan nykytiedon mukaan 2025 aikana.
Oletettavaa on, että kaikki eivät voi saada jokaista toivetta läpi, mutta mielestäni olennaista on, että mihin päädytäänkin tilaratkaisujen ja Taiteiden talon tarkan sijaintipaikan suhteen, ratkaisu on realistinen. Realistisella ratkaisulla tarkoitan lopputulosta, jossa Taiteiden talon avajaisia voidaan viettää vuonna 2030.
Oma suosikkini ehdotetuista sijaintipaikoista olisi Merikarhunkujan tontti. Olisi kivenheitto Lippulaivan upeasta kirjastosta (synergiaa) ja kymmenisen metriä joukkoliikenteen (metro ja liityntäterminaali) kulkukäytävästä.
Upi Talsi, kulttuurilautakunnan varajäsen, Espoonlahti ja Espoonlahden kokoomus